keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Yliopiston rehtori Manninen asian ytimessä!



Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Mannisen puheet ovat yleensä hirvittäneet mua. Kirjastoista museoita ja tulosvastuuta sivistyksen sijaan, tällaista eetosta Manninen on suoltanut.

Tänään lukuvuoden avajaispuheessaan Manninen esittäytyi paremmassa valossa kuin ennen. Hän muun muassa muistutti yliopiston perustehtävistä: "Muutosten keskellä on kuitenkin hyvä pitää mielessä mitä varten me täällä olemme. Opetus ja tutkimus sekä niiden tukeminen ovat päätehtävämme. Niihin on varattava aikaa." Juuri näin!

Manninen myös käänsi yhteiskunnassa rehottavan tehokkuuspuheen ylösalaisin: "Ainakin minun kohdallani tutkimuksen innovatiivisuus ja tuloksellisuus oli sitä suurempi, mitä vähemmän minulla oli paineita saada aikaan tuloksia." Tämä kun ministeriössäkin ymmärrettäisiin.

Ja puhe päättyi näin: "Tutkijoilla pitää olla sekä yrittäjän että taiteilijan asennetta: pitää tehdä intohimoisesti luomistyötä, mutta samalla olla suuria tavoitteita. Tietty hauskuus ja rentous pitää myös löytyä. Kun on aikaa ajatella, syntyy uusia villejä ideoita, joita innovatiivisuus tarvitsee."

Manninen on siirtymässä eläkkeelle, ja olisinkin suonut, että tämänkaltaisia ajatuksia olisi esiintynyt rehtorin puheissa aiemminkin. Mutta kritiikin sijaan sanon: hyvä että edes nyt!