keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Tiedekuntaneuvosto ei päätä latinan kohtalosta

Toisin kuin mediassa on esitetty, latinan kohtalo Jyväskylän yliopistossa ei ole ollut tiedekuntaneuvoston käsissä. Tiedekuntaneuvostolla on mahdollisuus vain lausua kantansa asiasta; lopullisen päätöksen tekevät rehtori ja yliopiston hallitus.

Pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen tiedekuntaneuvosto päätti olla tämänpäiväisessä kokouksessaan ottamatta kantaa asiaan, vaatii tarkempaa valmistelua ja palaa kuvioon toukokuussa.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Latinaa ei tule hylätä

Latinan oppiaine on Jyväskylän yliopistossa lakkautusuhan alla. Muutospaineet tulevat opetus- ja kulttuuriministeriön suunnalta, mitä en vallitsevan hengen tai hengettömyyden tähden ihmettele. Sen sijaan pidän kummallisena, että humanistinen tiedekunta on jo itsekin esittämässä, että latina pois vain, sehän on ihan ok. Keskiviikkona yritämme vielä tiedekuntaneuvostossa vaikuttaa vastaesityksellä.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Suudella, suukottaa vai pussata?

Kielitoimiston sanakirja ei tee verbien suudella ja pussata välillä muuta eroa kuin sen, että pussata on arkisempi sana. Sana pusu puolestaan on sanakirjan mukaan arkinen ilmaus sanoille suudelma ja suukko, vaikka suukossa on sentään kyse tietynlaisesta suudelmasta: "(nopea, kevyt) suudelma". Vaadin tarkempaa erottelua, vaikken sentään yhtä teknistä kuin suudelman esittelyssä: "huulien painamisesta jtak vasten sen suutelemiseksi".

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Esimerkkejä eetteristä

Elossa ollaan, vaikka blogi on vaiti. Muissa yhteyksissä elonmerkkejä näkyy tasaisemmin, vinkeiksi viime viikolta toimittamani Kirjakerho ja Kaisa Pulakan toimittama Lukupiiri, jossa mullakin on höpinäni.



Viime vuosina on ollut paljon puhetta siitä, että lukeminen kehittää empatiakykyä ja on mielen treeniä ja jumppaa. Haastattelin Tampereella kirjallisuudentutkija Maria Mäkelää, joka kyseenalaistaa nuo välineelliset väitteet.


Juuri tämä Orwellin eläinallegoria teki muhun nuorena suunnattoman vaikutuksen ja ajoi kirjallisuutta opiskelemaan. Siksi oli tavallistakin hauskempaa hoitaa lähetysikkunaa Lukupiirissä. Toimittajana Kaisa Pulakka ja keskustelijoina ohjaajat Juha Hurme sekä Linda Wallgren.