keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Yliopiston rehtori Manninen asian ytimessä!



Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Mannisen puheet ovat yleensä hirvittäneet mua. Kirjastoista museoita ja tulosvastuuta sivistyksen sijaan, tällaista eetosta Manninen on suoltanut.

Tänään lukuvuoden avajaispuheessaan Manninen esittäytyi paremmassa valossa kuin ennen. Hän muun muassa muistutti yliopiston perustehtävistä: "Muutosten keskellä on kuitenkin hyvä pitää mielessä mitä varten me täällä olemme. Opetus ja tutkimus sekä niiden tukeminen ovat päätehtävämme. Niihin on varattava aikaa." Juuri näin!

Manninen myös käänsi yhteiskunnassa rehottavan tehokkuuspuheen ylösalaisin: "Ainakin minun kohdallani tutkimuksen innovatiivisuus ja tuloksellisuus oli sitä suurempi, mitä vähemmän minulla oli paineita saada aikaan tuloksia." Tämä kun ministeriössäkin ymmärrettäisiin.

Ja puhe päättyi näin: "Tutkijoilla pitää olla sekä yrittäjän että taiteilijan asennetta: pitää tehdä intohimoisesti luomistyötä, mutta samalla olla suuria tavoitteita. Tietty hauskuus ja rentous pitää myös löytyä. Kun on aikaa ajatella, syntyy uusia villejä ideoita, joita innovatiivisuus tarvitsee."

Manninen on siirtymässä eläkkeelle, ja olisinkin suonut, että tämänkaltaisia ajatuksia olisi esiintynyt rehtorin puheissa aiemminkin. Mutta kritiikin sijaan sanon: hyvä että edes nyt!

torstai 5. toukokuuta 2016

Joukkuepuhe toistuu politiikassa, ja nyt joukkuetta voi johtaa kipparikin

Kaikissa puolueissa käytetään nykyään joukkueen kielikuvaa. Näin sanoi pari päivää sitten Ylen politiikan erikoistoimittaja Riikka Uosukainen, ja hän on varmasti oikeassa. Kokoomuksen puheenjohtajakisaan ilmoittautunut ministeri Orpo on puhunut paitsi joukkueesta myös erilaisista valmennustyypeistä.

Tänään jopa vihreiden kansanedustaja Touko Aalto liittyi joukkuepuheeseen. Kun vihreiden nykyinen puheenjohtaja Ville Niinistö väistyy, vihreiden suosion ylläpitämisessä on Aallosta ratkaisevaa koko joukkue, ei yksittäinen kippari. Joukkuepuhe sinänsä ei yllättänyt, mutta että vielä kippariuskin samaan virkkeeseen?

Urheilijaryhmä merikapteenin hyppysissä on jo Orpon retoriikkaa luovempaa – tosin ennemmin kuulisin tuoreita ja keskenään yhdessä toimivia kielikuvia. Sitä kohti!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Tiedekuntaneuvosto ei päätä latinan kohtalosta

Toisin kuin mediassa on esitetty, latinan kohtalo Jyväskylän yliopistossa ei ole ollut tiedekuntaneuvoston käsissä. Tiedekuntaneuvostolla on mahdollisuus vain lausua kantansa asiasta; lopullisen päätöksen tekevät rehtori ja yliopiston hallitus.

Pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen tiedekuntaneuvosto päätti olla tämänpäiväisessä kokouksessaan ottamatta kantaa asiaan, vaatii tarkempaa valmistelua ja palaa kuvioon toukokuussa.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Latinaa ei tule hylätä

Latinan oppiaine on Jyväskylän yliopistossa lakkautusuhan alla. Muutospaineet tulevat opetus- ja kulttuuriministeriön suunnalta, mitä en vallitsevan hengen tai hengettömyyden tähden ihmettele. Sen sijaan pidän kummallisena, että humanistinen tiedekunta on jo itsekin esittämässä, että latina pois vain, sehän on ihan ok. Keskiviikkona yritämme vielä tiedekuntaneuvostossa vaikuttaa vastaesityksellä.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Suudella, suukottaa vai pussata?

Kielitoimiston sanakirja ei tee verbien suudella ja pussata välillä muuta eroa kuin sen, että pussata on arkisempi sana. Sana pusu puolestaan on sanakirjan mukaan arkinen ilmaus sanoille suudelma ja suukko, vaikka suukossa on sentään kyse tietynlaisesta suudelmasta: "(nopea, kevyt) suudelma". Vaadin tarkempaa erottelua, vaikken sentään yhtä teknistä kuin suudelman esittelyssä: "huulien painamisesta jtak vasten sen suutelemiseksi".

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Esimerkkejä eetteristä

Elossa ollaan, vaikka blogi on vaiti. Muissa yhteyksissä elonmerkkejä näkyy tasaisemmin, vinkeiksi viime viikolta toimittamani Kirjakerho ja Kaisa Pulakan toimittama Lukupiiri, jossa mullakin on höpinäni.



Viime vuosina on ollut paljon puhetta siitä, että lukeminen kehittää empatiakykyä ja on mielen treeniä ja jumppaa. Haastattelin Tampereella kirjallisuudentutkija Maria Mäkelää, joka kyseenalaistaa nuo välineelliset väitteet.


Juuri tämä Orwellin eläinallegoria teki muhun nuorena suunnattoman vaikutuksen ja ajoi kirjallisuutta opiskelemaan. Siksi oli tavallistakin hauskempaa hoitaa lähetysikkunaa Lukupiirissä. Toimittajana Kaisa Pulakka ja keskustelijoina ohjaajat Juha Hurme sekä Linda Wallgren.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Jyväskylän yliopiston uudistus ei ole hullumpi

Jyväskylän yliopiston humanisteilla on ollut jo pitkään yhteiskuntatieteellistä ja filosofista otetta. Siksi yliopiston hallituksen tämänpäivän päätös siirtää yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos osaksi humanistista tiedekuntaa on luonteva. Ilmaisin kantani myös rehtorille jo viime maaliskuussa Koneen säätiön juhlissa Helsingissä. Sen sijaan psykologian laitos osana kasvatustieteiden tiedekuntaa arveluttaa. Alkaako kasvatustiede määrittymään liiaksi psykologisten ja vähemmän muiden kysymysten kautta?

Toistaiseksi olen lehtitietojen varassa; hallituksen pöytäkirjaa ei ole vielä julkaistu netissä. Huomisessa tiedekuntaneuvoston kokouksessa selvinnee aikataulusta ja päätöksen yksityiskohdista enemmän.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ruokavaliot uskontoina

Toimittaja Meri Toivanen kirjoittaa Kotimaassa 7.1. kiinnostavalla otsikolla "Taivaspaikka lautasella". Kiinnostava on itse juttukin; se käsittelee ruokavalioita tämän päivän uskontoina tai siis uskonnon piirteitä sisältävinä ilmiöinä.

Maallistunutkin ruokailija voi seurata melkoisia dogmeja ja uskonnollista ajattelua muistuttavaa logiikkaa. Ajateltakoon vaikka karppaajia tai rasvasodan osallisia. Pohjimmiltaan he pyrkivät erottamaan puhtaan ja epäpuhtaan aivan kuten uskonnot. Tähän Toivasen huomioon on helppo yhtyä. Hän myös jatkaa: "On pari muutakin ominaisuutta: Ruokavalioilla tavoitellaan ikuista elämää. Eikä niistä voi puhua ilman, että joku suuttuu."

Paitsi että tämän päivän ruokavalioissa todella on – tosin ei tietenkään aina – uskonnoista muistuttavia ulottuvuuksia – myös itse uskontoihin liittyy tietysti usein ruokavaliokysymyksiä. Toivanen esitteleekin esimerkiksi muslimien ruokavaliota ja palauttaa mieliin Raamatun Vanhan testamentin ruokasäädöksiä. Nehän listaavat hyvin yksityiskohtaisesti, mitä eläimiä saa ja mitä ei eläimiä ei saa syödä.

Kun luin Toivasen referoimaa säädöslistaa, tyyli tuntui jotenkin tutulta. Aivan kuin olisin vasta hetki sitten lukenut saman listan, jossa kielletään syömästä muita vesieläimiä kuin evällisiä ja suomullisia, muita maaeläimiä kuin "nelijalkaisia, joilla on kaksijakoiset sorkat ja jotka märehtivät ruokansa" ja esimerkiksi korppeja, haikaroita ja strutseja. Ehdin jo hetken miettiä, olisinko lukenut Toivasen jutun aiemminkin, kunnes tajusin saman listauksen olevan myös Laura Lindstedtin viime vuonna Finlandialla palkitussa Oneironissa.

Lindstedtin romaanissa yksi keskushenkilöistä on juutalaistaustainen Shlomith, joka on performanssitaitaiteilijan urallaan leikitellyt nälällä ja anoreksialla. Juutalaiseen traditioon ja sen kyseenalaistamiseen palautuvat motiivit käyvät kirjassa selväksi jopa siinä määrin, että Shlomith pitää aiheesta tieteellisin alaviittein varustetun luennon.

Oneiron tuntuu osaltaan vahvistavan Toivasen jutun paikkaa ja roolia tässä ajassa. Ruokavalioiden ja uskontojen yhteyksistä – niin hyvistä kuin huonoistakin – olisi todella syytä keskustella enemmän.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Immosella on Jukolan veljeksiltä opittavaa

Kansanedustaja Olli Immonen (ps.) haaveilee yhdestä aidosta suomalaisesta kansakunnasta ("one true Finnish nation"). Siinä hänellä onkin haaveilemista. Menneisiin ei ainakaan voi kaivata, sillä kantasuomalaisina tunnettu väestö ei koskaan ole ollut Suomessa yksin ja tuli itse asiassa itsekin tänne muualta.

Kansallismielisenä henkilönä Immonen arvostaa varmasti kansalliskirjaamme, ensimmäistä merkittävää suomen kielellä kirjoitettua romaania Seitsemän veljestä. Se julkaistiin 1870, ja jo tuossa kirjassa Jukolan jullien rinnalla seikkailee muun muassa romaneja. Heitä kutsutaan kainostelematta mustalaisiksi, ja veljekset osoittautuvat rasisteiksi mutta muuttavat lopulta asenteitaan. Romaanin toiseksi viimeisessä luvussa romanit ovat veljesten juhlien kutsuvieraita.

Nyt Immonen on jäänyt kansalliskirjan metsäläisvaiheeseen. Ehkä kansanedustajakin kuitenkin viisastuu siinä missä Jukolan veljeksetkin. Hehän tunnetusti saavat järjen päähän omin avuin ja itsenäisesti; kyse ei ole alistumisesta vaan vapaaehtoisesta asenteenmuutoksesta. Tähän Immosellakin on vielä mahdollisuus ennen kuin häntä enempää (syystä) nöyryytetään.

Lohtua luovat myös Immosta muistuttavan äkkipikaisen Juhanin sanat, kun hänen pelätään jo kohta satuttavan fyysisestikin romanileiriä: "Minäkö, joka en vääristäisi heiltä hiuskarvaakaan? Mutta katsos koska mies on oikein uhossa ja huikeat puuskaukset toukaa läpi hänen potran ruumiinsa, niin – kyllä sen tiedät." Sanat eivät välttämättä johda tekoihin.

Mutta veljeksiin kuuluu myös Tuomas, joka ei koskaan uhoa tarkoittamatta sanomaansa. Toivoa sopii, ettei Immonen ole hänen kaltaisensa ja jo kokoamassa SS-joukkojaan kaduille. Sitä paitsi sanatkin satuttavat.
Lähde: Wikimedia Commons.

Suomalaisuuteen kuuluu monenlaisuus

Suomalaista kulttuuria ei uhkaa monikulttuurisuus vaan standardoituminen. Piti ihan kaivaa professori Matti Kuusen suomalaista erilaisuutta puolustava kirjoitus vuodelta 1963. Ohessa näyte.

Me suomalaiset emme yleensä ole vain suomalaisia vaan lisäksi hämäläisiä, savolaisia, pohjalaisia, karjalaisia, turkulaisia, kesälahtelaisia, kuka mitäkin. Erilaisuutemme ei ole vain ulkonaista eri seuduilla asumista, vaan se läpäisee kaiken olemisemme. Kun Ilmajoen ja Sotkamon yhdeksiköt kohtaavat toisensa pesäpalloilun mestaruussarjassa, niin siinä kohtaa toisensa kaksi nuorukaisjoukkoa, jotka ovat varttuneet peräti erilaisen maailman keskellä, peräti erilaisessa kyläympäristössä; he puhuvat huvittavasti erilaista murretta, Sotkamossa palloa lyyvvään, kun taas Ilmajoella sitä lyörähän; ja myös poikien ilmeissä, liikkeissä, äänensävyissä, leikinlaskutyylissä voi havaita tyypillistä sotkamolaisuutta ja ilmajokelaisuutta, erilaisuutta jonka juuret ovat paljon syvemmällä kuin kahden valmentajan erilaisissa harjoitusmenetelmissä. 
Matti Kuusi 1963 Kotiseutu-lehdessä.


On käsittämätöntä, että nyt vuonna 2015 "kansanedustaja" toitottaa jotakin yhtä vahvaa kansakuntaa, kun jo 60-luvulla uhat nähtiin muualla: suomalaisen moninaisuuden yhdenmukaistumisessa ja typistymisessä.

Ymmärtäähän Immonen, että monikulttuurisuudessa myös suomalaisen kulttuurin muodoilla on tärkeä sijansa?